timohei.net / Opintojaksot / Aiemmin pitämäni opintojaksot / Prosessitekniikan perusteet /
Seminaariesitys
Kurssiin sisältyy seminaari, jonka aihepiiri liittyy johonkin kokonaisprosessiin.
Työ tehdään 2…3 hengen ryhmissä. Aiheiden valinta on tehty ilmoittautumislomakkeen kautta.
Työ käsittää aiheeseen tutustumisen, aiheiston keruun ja raportoinnin. Aiheeseen tutustumiseen ja aineiston keruuseen käytetään myös oppitunteja. Ne nimetään erikseen.
Välinäyttö
Helmikuun 2013 alkupuolella. Varmistetaan, että aineistoa on löytynyt, ohjeita ja rajausta raportointiin.
Tuotokset eli raportit
- Kirjallinen raportti annetusta aiheesta (pdf-dokumentti, palautus Oivaan)
- Suullinen noin 15 minuutin pituinen esitelmä annetusta aiheesta. Esityksessä käytettävä aineisto palautetaan myös Oivaan. Esitysaika varataan ilmoittautumislomakkeen kautta.
Raportissa ja esitelmässä esitettävät asiat
- Kokonaisprosessin merkitys tuotantolaitoksen tai –laitosten sijaintimaalle, -alueelle tai -paikkakunnalle tuotantomäärineen, liikevaihtoineen tai muine kuvaavine tunnuslukuineen
- Mitkä ovat lopputuotteet ja missä niitä käytetään ts. ketkä ovat asiakkaat?
- Mitkä ovat kokonais- tai valmistusprosessin vaiheet tai osaprosessit. Käytä kuvia, kaavioita ja selityksiä!
- Mitkä ovat raaka-aineet ja energiantarve? Kuvaile missä järjestyksessä prosessi tapahtuu ja mitä prosessissa tapahtuu, kun materiaali jalostuu lopputuotteeksi!
- Mitkä ovat prosessin onnistumisen tai lopputuotteen laadun kannalta keskeisiä tekijöitä ja millä tavoin niihin voidaan vaikuttaa? Miten prosessia ohjataan tai säädetään?
Aineisto
- Kun käytät lähteitä, muista merkitä viittaus eli tietolähde raporttiisi!
- Käytä hyväksi kirjaston kokoelmia: oppikirjat, lehtiartikkelit...
- Webistä löytyy tosi paljon aineistoa, tosi niiden taso vaihtelee.
- Etsi hakukoneella omaan teemaasi liittyviä artikkeleita!
Alla on muutamiin prosesseihin liittyviä linkkejä. Kaikki linkit ei välttämättä toimi enää - ilmoita minulle toimimattomista linkeistä!
Linkit prosesseittain jaoteltuina
Tässä linkit on jaoteltu prosessien mukaan, alempana luetellaan samat linkit ilmiöpohjaisesti. Vielä alempana linkit on lueteltu Oulun yliopiston opintojaksojen mukaan jaoteltuna.
Metallurgiset yksikköprosessit
- Kaivos- ja rikastusprosessit
- Rikastus (Wikipedia)
- Rikastusprosesseista (www.outokumpu.com)
- Copper mining (www.schoolscience.co.uk)
- Bauxite mining (www.world-aluminium.org)
- Geotieto/GTK (Dokumentteja geologiasta, luonnonvaroista ja ympäristöstä)
- BioMinE - 10 Prototypes of learning objects in Biohydrometallurgy
- BioMinE - Wiki
- Pyrometallurgiset yksikköprosessit
- Kuparin liekkisulatus (www.outokumpu.com)
- Kuparin valmistuksen anodiuuni ja -valu (www.outokumpu.com)
- Nikkelin valmistuksen DON-menetelmä (www.outokumpu.com)
- Pyriitin tai sinkkirikasteen pasutus (www.outokumpu.com)
- Sinkin valuprosessi (www.outokumpu.com)
- Bayer-prosessi alumiinin valmistuksessa (www.world-aluminium.org)
- How does the blast furnace work? (Corus)
- www.blast-furnace.net
- BOS and EAF (Corus)
- Basic oxygen furnace (Corus)
- Decarburization chemistry (Steel university), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Secondary steelmaking (Corus)
- Secondary steelmaking (Steel university)
- Secondary steelmaking simulation (Steel university)
- Deoxidation (Steel university)
- Desulfurization (Steel university)
- Hydrogen removal (Steel university)
- Nitrogen removal (Steel university)
- Casting (Matter)
- Continuous casting (Steel university)
- Continuous casting (Corus)
- Measuring steel level in a mould (Corus)
- How do we measure the level? (Corus)
- Electric arc furnace (Corus)
- Electric arc furnace (Steel university)
- Hydrometallurgiset yksikköprosessit
- HydroCopper (www.outokumpu.com)
- Liuotus nikkelin valmistuksessa (www.outokumpu.com)
- Liuospuhdistus nikkelin valmistuksessa (www.outokumpu.com)
- Vetypelkistys nikkelin valmistuksessa
- Liuotus sinkin valmistuksessa (www.outokumpu.com)
- Liuospuhdistus sinkin valmistuksessa (www.outokumpu.com)
- Hydrometallurgia -opintojakson sivut (TKK)
- Metallien liuottaminen ja saostaminen (TKK)
- Hydrometallurgia (TKK)
- Sähkökemialliset yksikköprosessit
- Kuparielektrolyysi (Metallinjalostajat ry)
- Kuparin elektrolyyttinen raffinointi (www.outokumpu.com)
- Nikkelin elektrolyyttinen talteenotto (www.outokumpu.com)
- Sinkin elektrolyyttinen talteenotto (www.outokumpu.com)
- Alumiinin elektrolyyttinen valmistus (www.world-aluminium.org)
- Sähkökemian taustaa ja historiaa (TKK)
- Termomekaaniset käsittelyprosessit
- Kuumavalssaus-video SSAB:lta
- Thermal processing of metal alloys (University of Virginia)
- Strengthening mechanisms (Steel unversity)
- Muut prosessit
Metallien tuotantoketjut
- Prosessitekniikan kokonaisprosessit (www.edu.fi/Juhani Pihkala)
- Tilastotietoa metallien valmistuksesta (Metallinjalostajat ry)
- Rauta ja teräs
- Rauta (Wikipedia)
- Steel (Encyclopaedia Britannica Online)
- Teräs (Wikipedia)
- Terässanasto (Metallinjalostajat ry)
- Teräksen valmistus (Metallinjalostajat ry)
- Virtual lab / Online course "Ironmaking" (RWTH Aachen)
- www.blast-furnace.net
- Chemistry of steelmaking (Corus)
- Teräksen valmistus ja muovaaminen ESDEP-sivustolla
- Stålboken (på svenska) SSAB:n sivustolla
- Steelbook (in English) SSAB:n sivustolla
- Iron and Steelmaking (Nippon Steel)
- POSCO - Production process
- POSCO - New technology
- Kestävä kehitys Ruukissa (www.ruukki.com)
- Mineraalituotteet terästeollisuuden sivutuotteina (www.ruukki.com)
- Miljöpublikationer (www.ssabtunnplat.se)
- Steel processing (Steel university)
- Steelmaking (Matter)
- An Introduction to Iron and Steel Processing (Kawasaki Steel)
- Ruostumaton teräs
- Ruostumaton teräs (Wikipedia)
- What is stainless steel? (International Stainless Steel Forum)
- Stainless steel animations (International Stainless Steel Forum)
- Ruostumattoman teräksen valmistus (Metallinjalostajat ry)
- Outokumpu - Kromimalmista ruostumattomaan teräkseen
- BAT ferrokromin tuotannossa
- Outokumpu - Environment
- Outokumpu - Ympäristö
- Outokumpu Stainless - YVA-ohjelma
- Kupari
- Kupari (Wikipedia)
- Copper processing (Encyclopaedia Britannica Online)
- Kuparin valmistus (Metallinjalostajat ry)
- Kuparielektrolyysi (Metallinjalostajat ry)
- Kuparin valmistus (www.outokumpu.com)
- Copper mining (www.schoolscience.co.uk)
- Extracting copper (www.schoolscience.co.uk)
- Boliden/Harjavalta - Prosessit
- Boliden/Rönnskär - Prosessit
- BAT kuparin tuotannossa
- Boliden/Harjavalta - Environment, Health & Safety 2007
- Boliden/Rönnskär - Environment, Health & Safety 2006
- Copper production (CDA)
- Copper facts (CDA)
- Copper through the ages (CDA)
- Copper and the environment (CDA)
- Nikkeli
- Nikkeli (Wikipedia)
- Nikkelin valmistus (www.outokumpu.com)
- Norilsk Nickel Harjavalta - Tuotantoprosessit
- BAT nikkelin tuotannossa
- Sinkki
- Sinkki (Wikipedia)
- Sinkin valmistus (www.edu.fi/Juhani Pihkala)
- Sinkin valmistus (www.outokumpu.com)
- Boliden/Kokkola - Prosessit
- BAT sinkin tuotannossa
- Alumiini
- Alumiini (Wikipedia)
- Alumiinin valmistusprosessi (www.world-aluminium.org)
Linkit ilmiöittäin jaoteltuina
Reaktiot
Tasapainot
- Thermodynamics (Encyclopaedia Britannica Online)
- Reaktioyhtälöt (Etälukio)
- Massavaikutusten laki (Etälukio)
- Reaktioyhtälöt - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- Kemiallinen tasapaino - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- Kemiallisen termodynamiikan perusteet - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- LeChatelierin periaate (Etälukio)
- Teknillinen termodynamiikka (Lappeenrannan teknillinen yliopisto)
- Tasapainopiirrokset (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Binäärinen tasapainopiirros (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Ternäärinen tasapainopiirros (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Sähkökemian termodynamiikkaa ja kinetiikkaa (TKK), Jatkoa
- Liuosten rakenne ja ominaisuudet (TKK)
- Aineen stabiilisuus vesiliuoksessa (TKK) , Jatkoa
- Sähkökemiallisten reaktioiden teoria (TKK)
- Deoxidation thermodynamics (Steel university), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Decarburization chemistry (Steel university), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Hydrogen removal (Steel university)
- Phase diagrams (University of Virginia)
- Thermodynamics of materials -opintojakson sivut (MIT)
- Phase equilibria and phase diagrams (MIT)
- Materials at equilibrium -opintojakson sivut (MIT)
Reaktionopeudet
- Reaktionopeus (Wikipedia)
- Reaktiokinetiikka - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- Theory of reaction rates (MIT)
- Chemical kinetics (MIT)
- Kinetics of deoxidation (Steel university)
- Sähkökemian termodynamiikkaa ja kinetiikkaa (TKK), Jatkoa
- Kinetics of desulfurization (Steel university), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Hydrogen removal (Steel university)
- Phase transformations in metals (University of Virginia)
Siirtoilmiöt
- Lämmönsiirto
- Lämmönsiirto (Wikipedia)
- Heating and cooling (Corus)
- Conduction (Corus)
- Convection (Corus)
- Radiation (Corus)
- Heat transfer in Materials Engineering (MIT)
- Aineensiirto
- Diffusion - how do atoms move through solids? (University of Virginia)
- Diffusion (MIT), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Diffusion in Materials Engineering (MIT)
- Lecture notes on Thermodynamics and Kinetics of Materials incl. Diffusional transport, Phase transformations and Microstructural changes (MIT)
- Liikkeensiirto
Rakenteet
- Metallioppi ja materiaalitekniikka
- Metallioppi (Wikipedia)
- Materiaalit ja niiden valinta (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Key to steel-tietokanta
- Hiiliseosteräksien ominaisuudet ESDEP-sivustolla
- Teräksen mekaanisten ominaisuuksien perusteet ESDEP-sivustolla
- Terästen iskusitkeys, väsyminen ja haurasmurtuminen ESDEP-sivustolla
- Outokumpu - What is stainless steel?
- Outokumpu - Stainless steel properties
- Outokumpu - Ruostumattomat teräkset
- Properties of steel (Corus)
- Steel for many purposes (Corus)
- Metallien rakenne ja ominaisuudet (TKK)
- Korroosioilmiöt (TKK)
- Korroosionestotekniikan teoreettiset perusteet -opintojakson sivut (TKK)
- Korroosionestotekniikka -opintojakson sivut (TKK)
- Mechanical properties of steels (Steel university)
- Strengthening mechanisms (Steel unversity)
- Lecture notes on Thermodynamics and Kinetics of Materials incl. Diffusional transport, Phase transformations and Microstructural changes (MIT)
- Introduction to the Science and Engineering of Materials -opintojakson sivut (University of Virginia)
- Physical metallurgy -opintojakson sivut (MIT)
- Mineralogia ym. geotieteet
- Mineralogia (Wikipedia)
- Course materials of the Department of Earth & Environmental Sciences (Tulane University)
- Mineralogian peruskurssi (Oulun yliopisto)
- WebGeology (University of Tromsø)
- Geotieto/GTK (Dokumentteja geologiasta, luonnonvaroista ja ympäristöstä)
Linkit Oulun yliopiston prosessimetallurgian laboratorion opintojaksojen mukaan
TkK-vaiheen kurssit
- Prosessitekniikan perusta
- Prosessitekniikan yksikköprosessit (www.edu.fi/Juhani Pihkala)
- Prosessitekniikan kokonaisprosessit (www.edu.fi/Juhani Pihkala)
- Metallien jalostus (Metallinjalostajat ry)
- Etälukion kemia (Opetushallitus)
- Termodynaamiset tasapainot
- Thermodynamics (Encyclopaedia Britannica Online)
- Termodynamiikka (Wikipedia)
- Portfolio opetuksessa (Opetushallitus)
- Reaktioyhtälöt - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- Kemiallinen tasapaino - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- Kemiallisen termodynamiikan perusteet - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- Teknillinen termodynamiikka (Lappeenrannan teknillinen yliopisto)
- LeChatelierin periaate (Etälukio)
- Endothermic and exothermic reactions (Corus)
- Tekniikan kemia (OAMK)
- Thermodynamics of materials -opintojakson sivut (MIT)
- Materials at equilibrium -opintojakson sivut (MIT)
- Kiinteiden materiaalien rakenne
- Materiaalit ja niiden valinta (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Steel for many purposes (Corus)
- Introduction to the Science and Engineering of Materials -opintojakson sivut (University of Virginia)
- Introduction to solid state chemistry -opintojakson sivut (MIT)
DI-vaiheen kurssit
- Pyrometallurgisten liuosten termodynamiikka
- Portfolio opetuksessa (Opetushallitus)
- Thermodynamics (Encyclopaedia Britannica Online)
- LeChatelierin periaate (Etälukio)
- Teknillinen termodynamiikka (Lappeenrannan teknillinen yliopisto)
- Tasapainopiirrokset (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Binäärinen tasapainopiirros (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Ternäärinen tasapainopiirros (Tampereen teknillinen yliopisto)
- Deoxidation thermodynamics (Steel university), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Decarburization chemistry (Steel university), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Phase diagrams (University of Virginia)
- Thermodynamics of materials -opintojakson sivut (MIT)
- Phase equilibria and phase diagrams (MIT)
- Materials at equilibrium -opintojakson sivut (MIT)
- Hydrometallurgisten liuosten termodynamiikka
- Portfolio opetuksessa (Opetushallitus)
- Thermodynamics (Encyclopaedia Britannica Online)
- Sähkökemia (Etälukio)
- Sähkökemia - Tehtäviä (www.edu.fi/Charles E. Mortimer)
- Electrochemical cells (University of Hawaii)
- Kuparin valmistus (www.outokumpu.com)
- Nikkelin valmistus (www.outokumpu.com)
- Sinkin valmistus (www.edu.fi/Juhani Pihkala)
- Sinkin valmistus (www.outokumpu.com)
- Korroosion perusteita ESDEP-sivustolla
- Corrosion (University of Hawaii)
- Hydrometallurgia -opintojakson sivut (TKK)
- Materiaalien sähkökemia -opintojakson sivut (TKK)
- Korroosionestotekniikan teoreettiset perusteet -opintojakson sivut (TKK)
- Korroosionestotekniikka -opintojakson sivut (TKK)
- Pintakäsittelytekniikka -opintojakson sivut (TKK)
- Pinnat ja faasirajat pyrometallurgiassa
- Hapettuminen ja pelkistyminen
- Oxidation/Reduction (University of Hawaii)
- Reduction and oxidation (Corus)
- How does the blast furnace work? (Corus)
- Deoxidation (Steel university)
- Decarburization chemistry (Steel university), Jatkuu, Jatkuu vielä
- Sulaminen ja jähmettyminen
- Measuring steel level in a mould (Corus)
- How do we measure the level? (Corus)
- Phase transformations in metals (University of Virginia)
- Casting (Matter)
- Solidification (Matter)
- Kuonat ja kuonanmuodostus
- Desulfurization slags (Steel university), Jatkuu
- Structure and properties of ceramics (University of Virginia)
- Applications and processing of ceramics (University of Virginia)
- Metallurgian harjoitustyöt
- Metallurgisten prosessien ympäristökuormituksen hallinta
- Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu
- Ympäristölainsäädäntö (www.ymparisto.fi)
- Kestävän kehityksen teemasivusto (www.ymparisto.fi)
- Metallien jalostus ja ympäristö (Metallinjalostajat ry)
- Finnish BAT technology reports (www.ymparisto.fi)
- Sustainable development at Ruukki (www.ruukki.com)
- Ruukki Mineral Products (www.ruukki.com)
- Miljöpublikationer (www.ssabtunnplat.se)
- Outokumpu - Environment
- Outokumpu - Ympäristö
- Outokumpu Stainless - YVA-ohjelma
- Boliden - Sustainable development
- Boliden Sustainability Report 2005
- Boliden/Harjavalta - Environment, Health & Safety 2007 (Statistics from 2006)
- Boliden/Rönnskär - Environment, Health & Safety 2007 (Statistics from 2006)
- Haitta-aineiden sitoutuminen ja kulkeutuminen maaperässä (GTK:n tutkimusraportti): Sivut 1-41, 42-74 ja 75-79.
- Etälukion ympäristökemia (Opetushallitus)
- Ympäristö-aiheisia uutisia (YLE)
- Sustainability (Steel university)
- Copper and the environment (CDA)
<< Edellinen ( 1) Prosessitekniikan perusteet | Sivu 2/2 | Takaisin ensimmäiseen >> (1) Prosessitekniikan perusteet |